Maataloudella on periaatteessa kaksi eri tuotantoaluetta: viljelykasvien tuotanto ja eläintuotanto. Eläintuotanto on peruselintarvikkeiden, kuten lihan, maidon ja munien tuotanto, jotka ovat tärkeitä ihmisten ravitsemukselle ja tasapainoisen ravinnon olennaisille osille. Eläinruoat ovat tuotteita, jotka sisältävät runsaasti proteiinia, vitamiineja ja kivennäisaineita ja jotka sisältävät asianmukaisia ravintoaineita, joita ihmiset tarvitsevat ruokavaliossaan. Tässä suhteessa eläintuotteiden tuotanto ja kulutus riittävässä määrin on tärkeä tekijä, joka osoittaa maiden sosiaalista kehitystä.
Maailman väestö kasvaa kuitenkin nopeasti ja tulevaisuudessa monet ihmiset joutuvat nälän uhan kohteeksi. Siksi kaikki maat keskittyvät eläintuotannon lisäämiseen. Eläinten geneettinen parantaminen ja ruokinta ovat kaksi tärkeää tekijää eläintuotannon lisäämisessä. Itse asiassa eläinten ruokintaolosuhteiden parantaminen vaikuttaa lisäksi eläinten saantoon.
Eläinten ruokintaolosuhteet sisältävät seuraavat tärkeät kohdat:
- Mitä ravintoaineita eläimet tarvitsevat?
- Mitkä ovat eläimille annettujen syötteiden syöttöarvot?
- Mitkä ovat sopivat annokset eri eläinlajeille?
- Mikä on eläinten ruokinnan perusta?
Riippumatta siitä, mitkä eläintuotteet ovat tehokkaita sekä määrällisesti että laadultaan, käyttämällä sopivia rehuja ja sopivia rehuseoksia. Toisin sanoen tarvitaan erillisiä annoksia, jotka riippuvat eläinten tyypistä, iästä ja saannosta, ja rehua tulisi käyttää kunkin annoksen valmistuksen tarkoituksen mukaisesti.
Onnistuneen eläintuotannon kannalta on välttämätöntä käyttää riittävän määrän ja laadukkaita rehuja ja tietää näiden rehujen ominaisuudet hyvin. Tärkein kustannustekijä eläintuotannossa on käytetty rehu ja tämä kustannus on 80-prosenttiosuus kokonaistulosta.
Tästä syystä eläintuotantoyritysten on tiedettävä, mitä rehu on, miten rehun arvo määritetään, millaisia rehuja on hyödyllisiä tai haitallisia vaikutuksia eläimiin. Ilman tätä tietoa ei voida tehdä hyvää karjaa. Tämä asia on tärkeä myös kustannusten vähentämisen ja kilpailumahdollisuuksien luomisen kannalta. Tästä syystä, kun ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin perinteisten rehujen hyödyntämiseksi, on löydettävä uusia, taloudellisempia rehuja, jotka ovat vaihtoehto näille rehuille, niiden ominaisuuksien määrittämiseksi ja käyttämiseksi.
Rehulla on kaksisuuntainen panos. Ensimmäinen on tarjota eläimille tarvitsemansa ravintoaineet. Toinen on muodostaa täyteaine. Toisin sanoen, tarjotaan eläintuotteita, hajua, väriä ja makua ja tarjotaan eläimille tarvittaessa lääkkeitä.
Syötteet ovat pääasiassa eri kasviperäisiä luonnontuotteita, kuten heinää, ruohoa, ohraa ja maissia. Rehuna käytetään kuitenkin myös puhtaasti teknisiä materiaaleja, kuten prosessin tähteitä tai niiden sivutuotteita. Tällaisia rehuja ovat sellaiset tuotteet, kuten maissigluteeni, öljykasveja, vehnäleseitä ja maitojauhetta. Tällä välin eräät synteettiset aineet, kuten aminohapot ja erilaiset mineraalit ja vitamiinit, jotka on saatu teknologisilla menetelmillä ja jotka ovat täysin keinotekoisia, sisältävät ravintoarvoja ja hyväksytään rehuksi.
Syötteet saavat arvoa riippuen niiden sisältämien ravintoaineiden pitoisuudesta. Tältä osin rehut luokitellaan intensiiviseksi ja raa'aksi rehuksi.
Syöteanalyysin laajuus
Eläinlääkintäpalvelut, kasvinsuojelu, elintarvike- ja rehulaki annettiin 2010-järjestelmässä elintarvikkeiden ja rehujen turvallisuuden varmistamiseksi, ihmisten terveyden suojelemiseksi, kasvien ja eläinten terveyden, eläinten kasvatuksen ja hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä ympäristön suojelemiseksi. Rehujen luokittelu tehdään tämän lain mukaan sen lähteen perusteella, josta se on saatu. Tässä tapauksessa jotkin syötöt, jotka eivät kuulu samaan luokkaan ravintoaineiden suhteen, ovat kuitenkin yhdessä.
Rehualan luokittelun tarkoituksena on pitää samankaltaisia ominaisuuksia yhdessä ja määrittää mahdollisuus käyttää niitä osittain tai kokonaan keskenään. Yleisesti hyväksytty luokitus on rehu, tiheä rehu ja rehun lisäaineet.
Mutta mikä tärkeintä on rehun ravintoarvo. Valtuutettujen laitosten suorittamissa rehututkimuksissa analysoidaan rehun sisältämiä ravinteita ja määritetään niiden määrät. Tästä syystä syötteet analysoidaan eri näkökulmista.
Kun analysoidaan ja arvioidaan syötteitä niiden fyysisten ominaisuuksien mukaan, otetaan huomioon seuraavat tekijät: rehun ulkonäkö, haju, maku, kovuus, koko, lämpötila ja lehtien varren suhde. Rehujen fysikaaliseen analysointiin käytetyt menetelmät ovat yksinkertaisia, nopeita ja edullisia. Yleensä arvioinnit tehdään aistinelimillä.
Rehujen analysointi ja arviointi niiden kemiallisten ominaisuuksien mukaan on monimutkaisempi. Koska niiden kemiallinen rakenne on hyvin erilainen. Useimmiten kemialliset analyysit eivät yksin toimi. Kemialliset analyysit antavat tietoa syöttöarvosta jossain määrin. Ensimmäisessä kemiallisten analyysien ryhmässä analysoidaan raaka-proteiinia, raaka-selluloosaa, raakaöljyä ja raakatuhkaa. Koska nämä analyysit antavat kuitenkin karkeita tuloksia, tarvitaan herkempiä analyysejä. Toisessa kemiallisten analyysien ryhmässä analysoidaan myös aminohappoa, vitamiineja, rasvahappoja ja haitallisia ja vieraita aineita, jotka estävät ruokinnan.
Syötteet luokitellaan myös niiden sulavuuden, energian, proteiinin ja erityisten ainesosien mukaan.
Lisätietoa syötteistä, fyysisistä laboratorioista, kemiallisista analyyseistä ja rehujen biologisista analyyseistä tekee valtuutetut laboratoriot. Laboratorioissa, joissa on asianmukaiset laitteet ja laitteet, nämä analyysit suoritetaan nopeasti ja luotettavasti. Fysikaalisen analyysin puitteissa rehun ominaisuudet, kuten puhtaus, kovuus, koko, väri, haju, 1000-viljan paino ja huonontuminen arvioidaan tarkastelemalla rehun ulkoisia rakenteita. Kemiallisten analyysien puitteissa suoritetaan testejä, kuten proteiinianalyysi, rasva-analyysi, ADF-analyysi ja NDF-analyysi rehun ravintoainepitoisuuden määrittämiseksi. Biologisten analyysien yhteydessä eläimillä suoritetaan ruoansulatusta ja menetelmäkokeita.
